maanantai 16. joulukuuta 2013

Messareita ja tokoilua

Lauantai aamuna herättiin aikasin aamulla ja silmät ristissä. Kaheksalta lähti bussi Helsinkiin ja me lähettiin kaverinkaa sillä. Bussi matka meni vähän koomassa, ku molempia väsytti, mutta kymmeneltä me oltiin jo perillä. Ensin vietiin laukut ja kaikki ylimääräset tavarat kaverin mummille ja syötiin sie aamupalaa.

Aamupalan jälkeen lähettiin ratikalla kohti messukeskusta ja pitkään odotettua messaria. Heti pihalla näki jo monta ihanaa koiraa ja sisällä vastaan tuli monta monta lisää. Ensimmäisenä suunnattiin kattelee kehiä ja melkein ensimmäisenä vastaan tuli keeshondeja. Parkeerattiin monen eri kehän laidalle kuvaileen ja märiltä pusuiltakaan ei voitu välttyä, kun innokkaat koirat tervehti.

Kauan mä kattelin ympärilleni ja vihdoinkin näin koirat joita odotin ehkä eniten koko messarista. Nimittäin mitkäs muutkaan kuin berninpaimenkoirat. Ne on vaan niin ihania palleroita ja kaikki esiintyki niin hienosti.
 
Kaikki kuvat ovat minun ottamiani, joten ethän kopioi kuvia ilman lupaani! KIITOS! :)
 



 

Sunnuntai aamuna pakattiin tavarat ja suunnattiin taas messukeskukselle. Jätettiin tavarat narikkaan ja suunnattiin katteleen messutarjouksia ja koiria.
 
Mä olin päättäny jo kotona, että tällä reissulla mä ostan itelleni treenitaskun, koska se on paljon helpompi treeneissä kuin treenipussukka. Mentiin Berran osastolle ja näin, että treeniliivit maksaa messutarjouksella vai 40€. Kokeilin liiviä ja ihastuin siihen, mutta päädyin kuitenkin treenitaskuun. Sit siihen tuli Berran myyjä joka anto mulle niin hyvän tarjouksen, että kotiin lähti mukaan sekä treeniliivi että treenitasku. Nyt on sitte molemmat ja ne on kyllä molemmat tosi käteviä treenatessa.
 
Messuilta lähettiin takas kohti Forssaa kahden bussilla. Messuilta mukaan lähti siis treeniliivi, treenitasku ja paljon ilmaisia maistiaisia sekä lehtiä.
 












 
 
Tänään vuorossa oli taas tottis treenit. Oltiin sen verran aikasin hallin edessä, että istuttiin hetki autossa ennen ku mentiin sisään. Senni kuitenkaan ei jaksanu oottaa vaan alko ''itkeen'' joten päätettiin, että mennään jo halliin sisälle.
 
 
Tälläkin kertaa pidettiin treenit niin, että oli kolme eri kouluttajaa ja jokainen harjoittelin yhden koiran kanssa kerrallaan. Sennin kans oli paljon helpompi nyt treenata, kun mulla oli treenitasku, niin se ei liikkunu koko ajan vyötäröllä edes takas.
 
 
Paikallaan makuu- Sujuu jo todella hyvin, mutta Senni yrittää aina nousta ylös mun käden perässä, kun se on tottunu liikaa siihen, että toisessa kädessä on palkkio. Joten alettiin treenaan niin, että näytän tyhjällä kädellä merkin maahan ja palkkaan toisella kädellä. Lopulta Senni tajus, että palkkaa saa vasta kun pysyy maassa.
 
Luoksetulon loppuasento- Tarkotushan on, että luoksetulossa Sennin pitäs tulla perusasentoon mun viereen. Ei olla vie harjoteltu tätä ollenkaan, joten tänään tää oli meille ihan uus juttu. Alotettiin harjotteleen niin, että jätän Sennin istuun ja meen noi 1-2 metriä taaemmas ja sanon ''sivulle'' ja autan sen kädellä siihen. Mun ei tarvi ku vähän näyttää namilla sivulle, niin Senni osaa ite ottaa perusasennon. Tätä kuitenkin harjotellaan nyt paljon.
 
Seuraaminen- Sujuu kuten ennenkin, nyt vaan häivytetään apukättä pois.
 
Tähän loppuun vie kuvia messareitten toko näytöksestä. Ensi vuonna suunnataan uusiks messareille, mutta eri porukalla :)
 


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitämme kommentistasi! :)
Kommenttien valvonta käytössä, jotta huomaamme kaikki!