lauantai 11. lokakuuta 2014

Paljon on uutta opittu lyhyessä ajassa

Jos saisin päivään tunteja enemmän, niin blogi päivittyis useammin! Tajusin itse juuri, että olen tehnyt viimeksi postauksen elokuussa, jolloin olin käynyt koulua vasta kaksi viikkoa ja saanut juuri itselleni kauan odottamani projektikoiran. Tässä ajassa kaikki on ehtinyt jo muuttumaan ihan päälaelleen, olen käynyt koulua kaksi kuukautta ja ensimmäinen projektikoiranikin lähti jo pois, eli olen tällä hetkellä ilman koiraa.

Tän kahden kuukauden aikana, kun olen koulua käynyt oon oikeasti saanut todella paljon tietoa tottiksen opettamisesta ja olen tajunnut mitä kaikkia virheitä olen Sennin kanssa tehnyt, kun olen tottista opettanut. Hieman jopa harmittaa, että Sennin kanssa ohjatuissa treeneissä kaikki käski mun tehdä mahdollisimman pitkään käsiavun kanssa kaikki liikkeet vaikka oikeasti käsiavut voi alkaa häivyttämään jo pienellä pennulla pikku hiljaa, kun se oppii asian. Esimerkiksi seuraamisessa käsiapua aletaan häivyttämään jo pois niin, että kättä nostetaan aina välillä ja heti tulee kehu ja palkka, kun pentu tekee ilman apua oikein :)

Kun jossakin vaiheessa otan koiranpennun niin tiedän jo valmiiksi paljon asioita mitä opetan ja miten ne opetan, sekä sen, että sen käsiavun voi oikeasti jättää pois aikaisin! Jos jonkuuta kiinnostaa niin voin kyllä tehdä postauksia miten mitäkin liikkeitä opetetaan ja multa saa kysyä neuvoa liikkeiden opettamiseen, neuvon mielelläni, mutta muistutan, että mä en ole ongelmakoiran kouluttaja! :)

Mitäpä Sennille kuuluu? Meidän höpönassu vintiöllä oli juoksut juuri ja voi sitä nuuhkimisen määrää ulkona ja merkkailua pojille ;) Senni on saanut nyt hieman lisää massaa itselleen ja nyt se näyttääkin jo ihanalta, kun ei ole enää niin laiha :) Me ei olla Sennin kanssa tehty mitään kunnon treenejä pitkään aikaan, mutta aina välillä lenkillä me testataan miten sujuu seuraaminen ja perusasento.

Ajattelin jossakin vaiheessa ottaa Sennin mukaani Kokemäelle viikoksi, jotta voisin treenata vähän enemmän tottista, kun täällä riittää innokkaita appareita ja treenailijoita! Ja saisin alettua häivyttämään käsiapuja pois monista liikkeistä. Ja kaikista parasta täällä Kokemäellä on se, että meillä on iso treeniaitaus, jossa voitais treenailla.

Tässä oli nyt taas vähän kuulumisia sekä omasta elämästäni että Sennin elämästä :)
Kyselkää ja ehdotelkaa mistä haluatte lukea :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitämme kommentistasi! :)
Kommenttien valvonta käytössä, jotta huomaamme kaikki!