keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Sata lasissa hiekkamontuilla

Maanantaina mun sisko lähti takaisin kotiinsa ja se tarkoitti myös sitä, että Leevi lähti. Senni katseli ikkunasta piippaillen, kun Leevi hyppäsi autoon. Päätettiin syömisen jälkeen lähteä juoksuttamaan Senniä vapaana ja tällä kertaa suuntana oli korkea harju. Sennille ei tehnyt yhtään tiukkaa juosta harju ylös ja se juoksikin ihan sata lasissa. Harjun ylhäältä me lähdettiin kävelemään eri reittiä takaisin alaspäin ja matkalla nähtiinkin mäyräkoira. Senni tajusi, että toinen on niin matala, että sen kanssa ei voi painia niin se lysähti maahan makaamaan ja mäykky sai rauhassa haistella.

Mäykyn luota me jatkoimme matkaa hiekkamontulle, jossa Sennin sai juosta rinnettä ylös. Siinä vaiheessa rupes Sennikin jo väsymään, kun tassujen alla oli santaa ja oli raskaampi juosta ylös. Yritin itsekin kiivetä rinnettä ylös, mutta ei siitä tullut mitään. Ainoastaan tuli lenkkarit täyteen santaa! Hiekkamontulta jatkoimme matkaa kohti autoa, sillä Senni alkoi olemaan jo sen verran väsynyt. Autolla ei tarvinnut kuin avata takaluukku niin koira istui jo siellä tyytyväisenä. Onnistunut riehumislenkki oli takana ja illalla tehtiin vain pieni lenkki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitämme kommentistasi! :)
Kommenttien valvonta käytössä, jotta huomaamme kaikki!